Aiheen, sanoman ja tekniikoiden hahmottaminen

Millainen on turvapaikka?

Turvapaikka voi olla olemassa niin fyysisesti kuin mielen sisäisestikin. Se on mielen pyhäkkö, jossa henkilö voi parannella oloaan ja hakea voiman tai turvan tunnetta tutuista ja rauhoittavista asioista. Psykoterapeutti Maaret Kallio määrittelee kotisivuillaan turvapaikan paikaksi, joka "edustaa ja välittää juuri sinulle turvallisuutta, tyyntymistä ja rauhaa".

"Kun olet saanut hetken levähtää turvapaikassasi juuri sellaisena kuin tällä hetkellä olet, jaksat taas viisaammin suunnata matkaasi eteenpäin. Ja kun voimasi ehtyvät, olet aina tervetullut takaisin." 

- "Mielen Turvapaikka", Maaret Kallio, maaretkallio.com  24.11.2017

Pidin kuvauksesta, joka annettiin mielenihmeet.fi -sivustolla tehtyyn pohdiskelmaan Carlos Ruiz Zafónin romaanista Henkien Labyrintti. Zafónin kerrotaan sanoneen, että "kuka tahansa joka pyrkii säilyttämään terveellisen arvostelukykynsä, tarvitsee paikan maailmassa johon he voivat ja haluavat kadota. - - Turvapaikka on sielun pieni lisärakennus, johon voi aina juosta piiloon ja heittää avaimen menemään, kun maailma haaksirikkoutuu järjettömään huvinäytelmäänsä". Koen tuon viittaavan ajatukseen siitä, että kaikilla on, tai vähintään pitäisi olla oma turvapaikka. 

Turvapaikka on usein todella henkilökohtainen ja yksityinen tila, jonne harvalla ulkopuolisella on oikeutta tulla. Halusin tehdä työn, jossa annan ihmisten kurkistaa turvapaikkaan fiktiivisen tarinan kautta, koska koen lastenohjelmien tuomien näkökulmien turvapaikoista jättävän pois erään tärkeän elementin: tosielämän, jota turvapaikkoihin paetaan. Alkusanoissa mainitsemani Risto Reipas on tästä ehkä paras esimerkki. Nalle Puh -kirjoissa ja piirretyissä hahmot viettävät hyvää aikaa yhdessä Puolen Hehtaarin metsässä, vaikka Risto Reippaan, Christoper Robin Milnen oikea elämä oli täynnä vaikeuksia paitsi sodan myös hänen isänsä kirjoittamien kirjojen kautta tulleen julkisuuden vuoksi. 

Olen tunnistanut itsestäni, miten turvapaikan merkitys on iän myötä muuttunut, ja huomaan nykyisin pakenevani arkea helposti internettiin ja sen peukaloa koukuttavan selausliikkeen syövereihin. Tosimaailma alkaa tuntua sivuhenkilöltä, ja turvapaikka muuttuukin pääsääntöiseksi olinpaikakseni. Verkosto oikeassa maailmassa repeää ympäriltä. Eihän siinä niin pitänyt käydä.

Vaikka turvapaikka on pohjimmiltaan lämmin, se kantaa paljon haavoittuvaista tietoa ja muistoja. Siihen takertuminen ja liika eristäytyminen todellisuudesta eivät tietysti ole hyviä asioita, jonka vuoksi joskus on hyvä, että turvapaikka jää taakse. Tämän vuoksi halusin tuoda portfoliooni tarinan kuvan rinnalle - tarinan, jossa päästetään irti siitä, mikä toi sinulle kerran eniten lohtua.

Mihin turvapaikkaa oikeastaan tarvitaan?

Kuten mainitsinkin, kaikilla on oma turvapaikkansa. Minulla se on tällä hetkellä teatteri, mutta olen kulkenut pitkän matkan turvapaikkojeni suhteen. Erityinen tarve turvapaikalle on silloin, kun turvallisuuden tunne järkkyy. Varhaisin muistoni turvapaikasta on ollessani suunnilleen 7-vuotias, kun purjehdusintoilija-isäni päätti viedä koko perheen veneellä Ruotsiin. Eräällä iltapurjehduksella, juuri ennen saapumistamme Maarianhaminan vierasvenesatamaan, ylitimme leveän meriväylän kovassa myrskyssä. Minulla ei ollut taipumusta pelätä, mutta kun vanhan paatin ikkunoista alkoi roiskua pisaroita sisälle ja vene tuntui olevan kaatumaisillaan, nappasin isäni vanhan ipodin ja kuuntelin loopilla Leevi and the Leavingsin raparperitaivasta. 

Muistan lentäneeni ilmalaivalla silmät kiinni Raparperitaivaaseen, ja ennen kuin huomasinkaan olimme turvallisesti perillä.

"raparperitaivas
ja perunamaa
ilmalaiva
sinne kuljettaa
ja se taivas
on sun ja mun
piilopaikka yhteinen"

Leevi and the Leavings,

sanoitukset © Gösta Sundqvist 

Yhdistin idean Turvapaikasta myös elokuvistakin tuttuun "tiesin, että löytäisit sinut täältä" -lausahdukseen. Mielestäni se ilmaisee, että on tyypillistä rakentaa emotionaalinen yhteys johonkin tilaan kaikkine tuoksuineen, väreineen ja muistoineen: Siitä turvapaikassa juuri onkin kysymys.

Usein syy vahvaan turvapaikan tarpeeseen syntyy traumasta. Trauma voi vähentää ihmisen luottamuskykyä ja sitä kautta herättää epäilyksiä siitä, missä on turvallista. Yksi suurimmista traumaterapian kulmakivistä onkin luottamuksen ja turvallisuuden tunteen kasvattaminen, esimerkiksi omien turvapaikkojen tunnistamisen avulla.

" A sensitive, kind, empathic response is what you need. The little traumatized child that still lives inside you has to feel safe and seen. "

How To Recognize If Your Childhood Trauma Is Affecting You As An Adult (& How To Heal), 

miace.org 1.10.2019

Trauma määritellään lääketieteessä ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta aiheutuvaksi henkiseksi tai ruumiilliseksi vammaksi. Amerikan kansainvälisen lasten traumaattisen stressin tietoverkoston (NCTSN) sivustolle on koottu kolme trauman päätyyppiä: akuutti-, krooninen- ja kompleksi trauma.

Akuutti trauma syntyy yhdestä tapahtumasta, esimerkiksi pahasta loukkaantumisesta tappelussa. Kroonisen trauman aiheuttaa pitkällä aikavälillä tapahtunut ulkoisen tekijän tuottama haitta, kuten perheväkivalta tai sota. Kompleksi trauma puolestaan johtuu useista erilaisista traumaattisista kokemuksista. Halusin työssäni edustaa juurikin kompleksia traumaa, koska koen, että siitä ei ole hirveästi tietoisuutta. Traumaattisia kokemuksia usein vähätellään, jos kyseessä ei ole sotaveteraani tai vakavaa seksuaalista väkivaltaa kokenut henkilö. Trauma voi kuitenkin syntyä monenlaisista asioista, eikä kellään ulkopuolisella tulisi olla oikeutta määritellä toisen trauman vakavuus- tai uskottavuusastetta.

Turvapaikan ja mielikuvituksen hyödyntäminen ovat trauman käsittelyssä terveitä coping-keinoja eli hallintakeinoja, jotka tähtäävät mielen tasapainoon. Suojautuminen ja trauma liittyvät toisiinsa vahvasti, sillä aivot ovat täynnä suojamekanismeja. Suojamekanismeja ovat esimerkiksi aiheen käsittely, analysointi, järkeily, fantasiointi, haaveilu, tunteiden purkaminen urheiluun tai taiteeseen sekä aikaa vaativammat mekanismit kuten unityö tai surutyö.

Halusin työni sisältävän paljon hallintakeinoja. Keskiössä oleva tarinani käsittelee vahvasti mielikuvitukseen, mielikuvituskavereihin, leikkimiseen, piirtämiseen, taiteeseen ja kirjoittamiseen sidonnaisia tapoja käsitellä päähenkilön tilannetta.

"Luonto on varustanut arvokkaat aivomme erityisellä suoja mekanismilla, joka pystyy reagoimaan ulkoisiin uhkiin hyvin nopeasti."

"Luonto on varustanut arvokkaat aivomme erityisellä suojamekanismilla", Matti Viljanen, Maaseuduntulevaisuus.fi 14.10.2018

Kun suojamekanismit eivät riitä, aivot turvautuvat defenssimekanismeihin, jotka ovat yksilön tiedostamattomia keinoja aivoille suojella kantajaansa. Tähän kuuluu esimerkiksi torjunta eli aktiivinen unohtaminen, jolloin aivot pakottavat henkilöä unohtamaan traumaattisia asioita, jotta henkilö olisi toimintakykyisempi. Tämän vuoksi monet eivät muista traumaattisia kokemuksiaan tai muistavat ne vääristyneesti. 

Mielenihmeet.fi sivustolla kerrotaan, että "käsittelemme traumaattisia muistoja eri tavalla kuin tavallisia muistoja". Eron kerrotaan olevan siinä, että traumaattinen muisto muuttuu ja sitä on vaikeampaa palauttaa mieleen. Traumojen värittämät muistot ovat kuitenkin edelleen eräänlainen mysteeri, sillä aktiivisen unohtamisen ohella osa traumaattisista muistoista saattaa olla hyvinkin yksityiskohtaisia. Monet kertovat muistavansa traumaattiset kokemukset kolmannen persoonan kuvakulmasta, osan muistot ovat vahvasti väärentyneitä. Osa tapahtumista visualisoituu mielessä liiankin tarkasti, eikä sitä tahdo saada pois ajatuksista. Toiset eivät voi koskaan olla varmoja, mitä tilanteessa oikeastaan tapahtui. Pidin mielenkiintoisena ajatusta, jossa työni keskiössä oleva turvapaikka olisi selkeä ja mielikuvituksen (eli erään coping-keinon) värittämä, kun taas huonot muistot ja turvaton huone jopa painajaismaisesti vääristyneitä. Trauman oireisiin kuuluu usein painajaisia ja ahdistavia ajatuksia, joita saan tuotua esiin luomalla työhön paljon yksityiskohtia, osan kuvasta jääden kuitenkin sumeaksi. Monipuolinen mutta korostettu kuvaus tilanteesta viittaisi selkeästi siihen, miten mielikuvitus on tietyissä tilanteissa yhtä voimakas suoja vaaroja vastaan kuin vahvimmatkin panssarit.

Virheellisten muistikuvien sisällön kerrotaan voiden hyvin tulla kirjojen tai kertomusten tapahtumista. Mieleeni tuli Marvelin Wandavision -sarja (2021), jossa päähenkilö Wanda suree rakkaansa menetystä luomalla tiedostamattaan itselleen turvapaikan, jonka on pohjustanut lapsuutensa suosikki TV-ohjelman ympärille. Sain tästä innoitusta myös tarinaani, hyödyntäen ehkä myös omia kokemuksiani lapsuudestani. 

Tarinassani koin tärkeäksi myös tyypillisen trauma-kierteen osoittamisen. Trauman kokeneet aivot oppivat jatkuvassa valmiustilassa, joka oli tuhansia vuosia sitten elintärkeä ominaisuus, pitämään negatiivisia muistoja päällimmäisinä. Lieneekö "pessimisti ei pety" sanontakin tästä? Negatiivinen ajatusmaailma toimii tällöin automaattisena reaktiona tilanteisiin, jolloin traumasta selviävät aivot joutuvat usein oravanpyörään, jossa negatiivisesta seuraa aina uutta negatiivista.

"A brain that has adapted to survive in a threatening or unpredictable world, may not work so well in an ordinary environment. This can create what is called "latent vulnerability", where early abusive or neglectful experiences with carers put children at greater risk of experiencing mental health problems in the future"

Childhood Trauma and the Brain

UK Trauma Council, 17.9.2020

Miten ikä vaikuttaa traumareaktioon?

Pienet lapset reagoivat traumaan läheisriippuvuutena, itkemällä paljon ja näkemällä painajaisia, ala-aste ikäisinä traumaattiset kokemukset alkavat kummittelemaan ahdistuksena ja pelkotiloina sekä häpeän ja syyllisyyden tunteina. Teini-iässä yksinäisyyden tunne lisääntyy ja monet alkavat käyttää alkoholia tai huumeita sekä harjoittaa haitallista käytöstä. 

Mielikuvituksesta ja muuttuvista coping-keinoista otin työhön pehmolelut, jotka olivat minulle erityisen tärkeitä lapsena, ja jopa aika pitkälle teini-ikään saakka. Oli tarpeeni sitten juttuseuralle, itseni kuvitteleminen joksikin muuksi, seuran kaipuu tai tunteiden purkaminen, auttoivat ne aina. Saman reaktion olen huomannut sittemmin oman koirani kanssa.

Oikean koiran näköisenä kuvattu pehmolelukoira on kuvassa mielikuvituksen luomana suojahahmona. Elmon suojelusenkeli, joka tuo hänelle turvaa, kun hän sitä tarvitsee. Elävänä olentona kuvaaminen auttaa katsojaa myös kokemaan sen surun, minkä Elmo tunsi menettäessään ystävänsä. Hahmon piirsin kuvaan hieman yli kymmenen vuotiaan näköisenä, joka on nykyisin epätyypillinen ikä olla mielikuvitustiloissaan lelujen ympäröimänä. Ristiriitainen näky vahvistaa katsojalle hahmon sisäisen lapsen rikkonaisuutta. 

Työskentelytapojen valinta

Oli lapsi tai ei, turvapaikkaa tarvitsee aina. Koin projektin tavallaan oman sisäisen lapseni parantamisena, tutustumalla omiin kokemuksiini turvapaikoista ja tutkimalla, miten itse reagoin kokemuksiini eri ikävaiheissa. Piirteet, joiden huomasin säilyneen läpi tämänhetkisen elämäni, ovat vahva mielikuvituksellisuus ja luovuus. Piirsin paljon, oli oloni mikä tahansa, ja huomasin saavani piirtämisestä paljon lohtua. Sekatekniikoilla toteutettu työ, josta osa on tehty digitaalisesti ja osa paperille, kuvaa omien aivojeni muutosta turvapaikan kaipuusta. Muistan pienenä paenneeni kirjojen ja lelujen kanssa peiton alle, kunnes se ei enää riittänyt. Lelut eivät vieneet minua enää turvapaikkaan, jolloin aloin käyttää yhä enemmän ja enemmän internettiä. Siirryin tekemään kaiken tietokoneella ja siksi koenkin koneella piirtämisen erittäin henkilökohtaisena.

Käsillä piirretyt osat tein sekalaisia taidetarvikkeitä käyttäen, samoin kuin olisin silloin nuorenakin tehnyt: Piirsin sillä, mitä käteen sattui. Kynistä käytössä oli niin tusseja kuin öljypohjaisia ja vesipohjaisiakin puukyniä.

Valitsin koneella piirretyt osat kuvaamaan näitä "vähemmän turvallisia tiloja" , sillä netin tutkiminen nuorena ei ollut turvallista. Löysin sieltä kuitenkin siihen varhaisteini-ikäni aikaan paljon lohtua, joten ajattelin koneella piirrettyjen painajaisten kuvaavan ikään kuin tulevaisuuden enteilyä: mihin turvallisuuden rakentaminen digitaaliselle pohjalle voi johtaa. 

Koneella piirretyt osat tein Clip Studio Paint -ohjelmalla käyttäen apuna Wacomin piirtopöytää. 

Aiempiin ideoihini sopi paperinen portfolio, sillä niissä aiheena oli joko kosketus tai paperi oli keskeinen osa työtapaa. Lopullisen ideani portfolio on ikään kuin kutsu kurkistamaan johonkin, minne ei yleensä kutsuta toisia. Palasia tarinasta, jotka voisivat olla kenen tahansa. Toteutettu materiaalien sekoituksena, kuten työkin.